PALAUTETTA YKSITTÄISIÄ TEKNIIKKAVIDEOITA NÄHNEILTÄ "Minun
mielestäni tekniikkavideot olivat aivan huippuhyviä ja todella
hyödyllisiä, avasi ainakin minulle tekniikat ihan erilailla ja
erityisen hyvää oli se koiralle opettamisen opettaminen myös. Tosi
hyvin oli selitetty mitä tehdään ja miksi ja mitä koira näkee ja mitä
tapahtuu jos tekee väärin."
"Mielestäni oli hyvä, että käytitte videossa myös nuoria koiria ja että
kuvasitte samaa kohtaa eri kulmista. Minunlaiselle aloittelijalle on
tärkeää, että tekniikat väännetään rautalangasta ja esitetään
mahdollisimman yksinkertaisilla esimerkeillä ja myös se oLI tärkeää,
että videoissa kerrottiin, miten kyseistä tekniikkaa voi treenata jo
pennunkin kanssa."
"Kaltaiselleni
reikäpäälle nuo tekemänne perusteelliset ja askel askeleelta etenevät
videot sopivat oikein hyvin vaikeampien ohjauskuvioiden (=useamman
treenikerran vaativiin) opetteluun. Esim. jos ajaisin täältä idästä
teille opettelemaan pakko-Bulgarialaisen ohjauskuvion, ehtisin jo
kotimatkalla unohtaa pitikö liike aloittaa koiran puoleisella vai
vastakkaisella jalalla. Videosta taas pystyn katsomaan perusteet vaikka
ennen joka treeniä :)"
"Mielestäni
tekniikkavideo oli oikein hyödyllinen. Olen nähnyt vain yhden, mutta se
oli kyllä hyvä! Täällä periferiassa kun asuu ja päteviä kouluttajia ei
ihan läheltä löydy, on tosi hyödyllistä, että näkee oikeita tekniikoita
ja miten ne kuuluu opettaa alusta lähtien."
"Ne videot, jotka olen nähnyt ovat olleet aivan loistavia, jopa
tällainen tumpelokin on vihdoin tajunnut kuinka suoritukset menee."
"Itse pidin tekniikkavideoita todella hyödyllisinä. Pidän videoiden
toteutustapaa hyvänä, niistä sai kuvan uudesta tekniikasta sekä neuvoja
ohjauksen opetuksesta. Tyypillisemmät virheet oli hyvin koottu ja
niistä itse opin kaikista helpoiten ajoituksesta ja oman liikkeen
vaikutuksesta koiraan."
"Itse tykkään että tekniikkavideot ovat auttaneet tekniikan
sisäistämisessä. Olen myös eri tekniikat siirtänyt samointein kisoihin,
jos kohdan löydän mihin mikäkin sopii. Koiralle myös ehdottomasti
selkeämpää, kun opetetaan tekniikat ensin erikseen yksinään. Olen
nähnyt selkeän eron omissa koirissani, kun vanhempi on vaan alkanut
mennä rataa, eikä mitään ole alusta alkaen yksikseen hiottu."
"Videoista oli helppo ajan kanssa perehtyä aiheeseen ja opetella heti
kunnolla oikein. Oli myös mukavampi treenata kun tiesi mitä tekee."
"Erittäin hyvää oli se kuinka näytettiin miten tekniikka opetettiin KOIRALLE palasissa. Mokat jne oli myös hyviä."
"Tekniikkavideoista löysi hyvin aina punaisen langan kyseiseen
tekniikkaan ja yksityiskohtaiset ohjeet miten tekniikka suoritetaan
oikein. Niiden avulla pystyi opettamaan koiralle oikein alusta asti
kyseisen tekniikan eikä jotakin sinne päin. Toki voi videoista saatujen
vinkkien mukaan alkaa opettamaan koiralle tekniikkaa oikein, jos se on
alun perin pieleen opetettu tai sisäistetty eli niiden avulla pystyy
myös korjaamaan mahdollisia virheitä. Ne yleisimmät virheet, joita
videoissa näytettiin olivat myös valaisevia ja niistä varmasti moni
löytää tyypillisiä omia mokia:) Ja niistä oivaltaa, mistä
epäonnistuminen / väärä tapa suorittaa kenties on johtunut.
Loppukommenttina tykkäsin videoista kovasti. Ne olivat lyhyitä, mutta
niissä oli tarpeellinen tiivistettynä esitetty ja olivat pieniä
tekniikkatietopankkeja:)"
"Tekniikkavideoissa oli hyvää yksityiskohtainen tekniikan selitys ja etenkin yleisimpien virheiden näyttäminen."
"Tekniikkavideot
olivat erittäin hyvin toteutetut, niissä tuli hyvin esille kuinka
opettaa koiralle ko. tekniikka ja mitä itse kuuluu tehdä ja mitä ei.
=) Niiden avulla oli helppo lähteä opettelemaan uutta tekniikkaa tai
parantamaan osaamistaan / korjaamaan virheellistä tekemistään."
"Se,
että videoissa on ollut oikea suoritustapa, äärettömän antoisaa on
ollut myös ne virheet. Vaikka kuin katsoo ja katsoo, tekee mielestään
oikein, mutta homma tössää. Noista osioista sai itse asiassa eniten
irti, etenkin sitten kun tekniikka oli osana rataa, eikä pystynyt enää
keskittymään yksinomaan yhteen asiaan. Bonuksena näiden videoiden
katsomisesta puree aina tekniikkakärpänen ja lähtee uudella innolla
opettamaan sitä."
"Minusta tekniikkavideot olivat selkeitä ja helposti tajuttavia.
Hyvää oli myös se, että näytettiin niitä yleisimpiä virheitäkin."
"Mielestäni nuo tekniikkavideot olivat erittäin hyviä! "Tyypillisimmät
virheet"-osio on myös varmasti hyvinkin hyödyllinen, niin sellaisille,
jotka miettivät, miksi koira esim. kisoissa vaikka kääntyikin ihan eri
suuntaan kuin piti kuin etenkin seuroissa kouluttaville."
"Kyllä minulle videot olivat selventäviä ja hyvä etätreenaus muoto.
Hyvä vaihtoehto viikoittaisille harjoituksille. Varsinkin kun tuli
käyttövalikoimaan uusia ohjauksia, videot selvensivät niiden
suoritustekniikan."
"Hyviä videoita. Joka paikassa kun ei ole asiantuntevaa valmennusta, niin etenkin sellaisille ovat hyödyllisiä."
"Minun mielestäni ne oli hyvin tehty. Niissä oli perusteellisesti
ohjeet kuinka aloitetaan ja sitten oli vielä niitä tyypillisiä
virheitäkin."
"Itse koen oppineeni paljon juuri noista tekniikkavideoista.
Tekniikkavideot ovat olleet minulle tärkeitä, koska en muuten olisi
koiralleni osannut opettaa tekniikoita oikein. Ne oli selkeästi ja
hyvin esitettyjä. Ja oli vielä perustelutkin miksi joku asia tehtiin
tietyllä tavalla."
"Minulle aloittelevalle harrastajalle tekniikkavideot ovat olleet
todella hyvä apu tekniikoiden opetteluun. Täällä päin kun tekniikoita
ei osata oikein opettaa vaan ne opetetaan "vähän sinnepäin". Videoissa
tekniikat on pilkottu pieniin palasiin, joten aloittelijakin ymmärtää."
"Tekniikkavideo oli todella havainnollinen ja hyvä. En ollut
aikaisemmin edes kuullut sellaista tekniikkaa, ehkä siksi se jäi niin
hyvin mieleen. Hyvää oli se, että näytettiin myös miten tehdään väärin."
"Videolla näytettiin hyvin miten tekniikka opetetaan ja millaisissa estekuvioissa sitä voi esimerkiksi käyttää."
"Tekniikkavideot oli todella paljon avuksi hahmottamaan miten ohjaukset tehdään ja kuinka tekniikat opetetaan koiralle."
"Mielestäni tekniikkavideot olivat hyvin tehdyt ja selkeät."
"Mielestäni tekniikkavideo, jonka näin, oli selkeä ja hyvä."
"Minulla ei ole kyllä kuin positiivista sanottavaa. Koin tekniikkavideot hyödyllisinä."
"Näkemäni tekniikkavideot olivat todella hyviä ja perusteellisia."
"Itse olen ainakin ollut erittäin tyytyväinen tekniikkavideoiden antiin."
"Tekniikkavideot olivat riittävän selkeitä ja yksinkertaisia kyseisen tekniikan ymmärtämiseksi."
|